Moikka,
Seuraa ohjeistusta ja paasaamista. Otan pikkusen vastuuta siitä että en ole tarpeeksi varmistanut että jokainen tietää ja muistaa miten toimitaan sählyvuorolle ilmoittautumisten suhteen. Laitan tästä viestiä koska osa porukasta on jo aikaisemmin antanut palautetta siitä että vuoron toteutuminen varmistuu välillä aika viime tinkaan, ja osittain siksi että viime perjantai meni aikaila säätämiseksi ja sellaiseksi veivaamiseksi jota me ei vaan jaksettais kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Sanoisin että Sinulta ei kauden aikana pyydetä ihan mahdottomia, mutta sen verran kyllä pyydetään että merkkaisit viikon aikana oletko IN vai OUT kuluvan viikon perjantaivuoron osalta. Homma on välillä toiminut pitkiäkin aikoja hienosti niin että jengi on merkannut jo torstai iltaan mennessä osallistumisensa. Vaan, yhteiskunnan sykkeen noustessa ja autojen nopeutuessa, ihmisten entistä useamman asian kesken hajautuva keskittymiskyky ja muistaminen on valitettavasti lykännyt ilmoittautumisia entistä myöhäisempään hetkeen. Näin tää ny on, ja sen kanssa pitää osata elää kunhan sit vaan merkataan IN tai OUT. Olemme pyytäneet että jokainen ilmoittaa VIIMEISTÄÄN perjantaina aamun/aamupäivän aikana IN/OUT. Tämä siksi että meille jäisi vielä jokunen tunti aikaa tsekata tarvitaanko ja saadaanko vahvistuksia illaksi. Jos vuoro joudutaan perumaan niin tämän on toivottu tapahtuvan mahdollisimman hyvissä ajoin jotta jengi voi sit sopia muuta ohjelmaa. Vuoron peruuntuessa vasta perjantaina iltapäivällä, ilmoitamme peruuntumisesta niille henkilöille suoraan jotka ovat ilmoittautuneet IN. Tällä haluamme varmistaa että ne jotka olivat lähdössä pelaamaan, eivät sit turhaan aja koululle.
Sit vielä kertauksena vaikka ei ole nyt ollutkaan akuutti ongelma:
Mikäli käy niin että olet ilmoittanutunut IN, ja joudut torstain jälkeen (eli alkaen perjantai aamusta) perumaan osallistumisesi, niin silloin Sinun pitää ilmoittaa siitä suoraan joko mulle tai Anterolle. Vanhanaikaisesti soittamalla tai tekstiviestillä. Erityisesti jos peruminen sattuu karkeasti perjantaina klo 15 jälkeen, niin silloin ehdottomasti pirauttelet. Täsmennän, se EI RIITÄ että otat Nimenhuudossa nimesi pois tai merkkaatkin ykskaks OUT. Soita. Jos sulla ei ole ennestään Anteron tai mun numeroa niin mun numero on tän viestin lopussa. Numero on myös Nimenhuudossa mun profiilin takana. Vinkkinä, jokainen voisi lisätä omaan profiiliinsa oman puhelinnumeronsa. Tämä soittamiskuvio siksi että me varmistetaan Anteron kanssa että meillä varmasti on tarpeeksi jengiä, ja jos yllättäen pari-kolme tyyppiä vaan itsekseen toteaa ettei nyt varmaan haittaa vaikka en ilmoita etten tulekaan, niin meillä voi olla (ja on ollutkin) tilanteita jossa porukkaa ei sit illalla olekaan tarpeeksi paikalla. Kusinen temppu niille jotka on saapunut paikalle. Tähän vielä lisäys. Viime perjantaina tuli yksi ilmoittautumisen peruuntuminen mutta siitä saatiin asianmukainen yhteydenotto, kiitos siitä. Tämä perumiseen liittyvä muistutus ei kumpua siitä keissistä vaan tämä on yleisesti kertausta samalla kun motkotan tosta ilmoittautumisesta.
Yhteenvetona: ollaanhan reiluja ja otetaan muu porukka huomioon vaikka itsellä olisi kiireitä ja muuta tärkeetä meneillään elämässä. Se on ihan ok, mutta muista että sinun tekemiset ja tekemättä jättämiset vaikuttavat myös muihin. Ole siis kuten Erkki, ilmoita IN/OUT ajoissa ja ole tarvittaessa yhteysssä Anteroon tai minuun.
t.Nenne
050 458 8202
PS. jos ilmoittaumiskuviossa on jotain mistä et ole ihan varma niin heitä kysymys. Aiheesta on myös täysin bueno käydä keskustelua, mut otetaan se koululla/vuorolla kasvotusten ei tällä interwebissä.
PPS. pahoittelut näin pitkästä viestistä, mutta kiitos ja onnittelut jos jaksoit lukea loppuun asti!
PPPS. käy merkkaamassa IN/OUT 18.9 vuorolle